Työntekijät ensin, asiakkaat toisena?

Nordic Business Forumissa oli tänä vuonna upea kattaus huippupuhujia. Yksi heistä oli Vineet Nayar, HCL Technologiesin entinen toimitusjohtaja. Vineetin puhe oli otsikoitu hieman provokatiivisesti, eli ”Employees first, customer second.” Maailmassa, jossa olemme aina kuulleet asiakkaan olevan ykkönen, kuulostaa väite hämmentävältä. Voiko menestyvän yrityksen keskiössä olla työntekijä asiakkaan sijasta?

Työelämän muuttuessa erityisen huomionarvoista on nuorten suhtautuminen työhön. Studentworkin vuosittaisessa Talent Relations- tutkimuksessa käy ilmi, että työ ei ole enää keskeinen identiteetin rakennuskivi, vaan työ valitaan oman identiteetin mukaan. Palkkausta tärkeämpää on hyvät työkaverit, vastuu, vapaus ja joustavuus. Yrityksen arvoilla on nyt tärkeämpi rooli, kuin koskaan ennen. Työnantaja sen sijaan tarvitsee edelleenkin parhaimmat tekijät palvelukseensa. Tähän tarvitaan paljon enemmän, kuin hyvä taloudellinen korvaus.

Hommahan on periaatteessa hyvin yksinkertainen: Mitä paremmin työntekijäsi voivat, sitä paremmin he kohtelevat asiakkaitasi. Mitä paremmin he viihtyvät työssään, sitä enemmän he haluavat viettää aikaansa työpaikalla. Mitä sitoutuneempia työntekijäsi ovat, sitä enemmän he haluavat tehdä kaikkensa jotta yrityksesi menestyy. Sitoutumisen tärkeitä tekijöitä on tutkittu ja ne on jaettu viiteen päätekijään.


Myrkyllinen ilmapiiri yrityksessäsi on suurimpia uhkia liiketoimintasi menestymisen kannalta. Jos annat tilaa katkeruudelle ja tyytymättömyydelle työntekijöidesi keskuudessa, olet ongelmissa. Työntekijäsi ovat tärkein käyntikorttisi asiakkaittesi suuntaan, puhumattakaan tulevista asiakkaistasi. Asiakkuussuhteet ovat myös ihmissuhteita ja ihmiset haluavat asioida ulospäin suuntautuneiden ja työstään innostuneiden ihmisten kanssa.

Mitä voit siis tehdä sen eteen, että sinun yrityksessäsi työntekijä on ykkönen? Tässä 3 ideaa alkuun: 

1. Anna vastuuta ja vapautta

Aikuiset ihmiset haluavat, että heitä kohdellaan aikuisina ihmisinä. Kukaan ei halua menettää ansaitsemaansa luottamusta. Kun työntekijä saa esimerkiksi valita omat työvälineensä ja nauttia joustavista työajoista, hän ei ole ihan heti lähtemässä muualle.

2. Palkkaa fiksuja ihmisiä

Älä pelkää palkata ihmisiä, jotka ovat fiksumpia kuin sinä. Ja kun olet palkannut heidät, luota heihin. Mikromanagerointi tukahduttaa luovuuden ja intohimon. Miksi ponnistella jatkuvasti parhaimpaansa, jos tekemiseen ei luoteta? 

3. Kiitä

Ääneen lausuttu kiitos on merkityksellisempi kuin mikään vuosibonus. Olemme persoja imartelulle ja kehuille niin vapaa-ajallamme kuin työelämässäkin. Jos henkilö saa tasaisesti kiitosta ja tunnustusta, hän haluaa jatkuvasti suoriutua paremmin. 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

December 13, 2024

Olet mitannut eNPS:n – Mitä seuraavaksi?

Our 2D graph representation allows you to easily interpret and visualize your data, making it simple to identify trends and patterns.

December 2, 2024

Zeffi tutkimuskäytössä

Our 2D graph representation allows you to easily interpret and visualize your data, making it simple to identify trends and patterns.

November 1, 2023

Joko teidän henkilöstökyselyissänne mitataan eNPS:ää?

Our 2D graph representation allows you to easily interpret and visualize your data, making it simple to identify trends and patterns.